Meripelastus – mistä meripelastuksessa on kyse?

Mikä on meripelastus?

Meripelastuksella tarkoitetaan toimenpidettä, johon ryhdytään haaksirikkoutuneen tai vaarassa olevan aluksen tai muun omaisuuden avustamiseksi kulkuvesillä, kuten merilain (674/1994) 16 luvussa säädetään. Meripelastus on ainutlaatuinen säännöstö ja vain merilaissa säädetään siitä. Kyseessä on toimenpide, jolla omaisuutta pelastetaan merellä uhkaavasta vaarasta. Pelastajalla on oikeus palkkioon.

Meripelastuksesta säädetään Lontoon meripelastusyleissopimuksella 1989 (SopS 107/2007). Aikaisempaan Brysselin 1910 meripelastusyleissopimukseen verrattuna Lontoon yleissopimuksen merkittävin uudistus on ympäristövahingon torjumisesta maksettava erityiskorvaus, vaikka itse pelastus epäonnistuisi.

Meripelastuksen yhteydessä käytetään vakiopelastussopimuksia

Meripelastuksia suorittavat ammattimaiset meripelastusyritykset. Ne käyttävät toiminnassaan säännönmukaisesti vakiopelastussopimuksia.

Johtavina periaatteina meripelastuksessa on oikeus palkkioon. Kaikesta merellä tapahtuvasta pelastustoiminnasta maksetaan pelastuspalkkio.  

Kannustinperiaatteen mukaisesti mitä kyvykkäämmästä ja arvokkaammasta omaisuudesta pelastuksessa on kyse, sitä suurempi on palkkio. Näin kannustetaan meripelastajia tekemään kaikkensa pelastuksen onnistumiseksi. Lisäksi meripelastajien investoinnit erikoistekniikkaan ovat merkittäviä, mitä korvausperiaatteet tukevat.

No Cure – No Pay -periaate on voimassa meripelastuksessa. Eli ellei pelastus onnistu, mitään palkkiota ei suoriteta. Pelastaja kantaa tällöin riskin kustannuksistaan. Poikkeuksena tästä periaatteesta ovat nykyisin ympäristövahingot.

Miten meripelastuksesta sovitaan

Sopiminen meripelastuksesta ei ole välttämätöntä. Ellei sopimusta tehdä, Suomessa tapahtuneeseen meripelastukseen soveltuvat merilain säännöt.

Milloin on epäselvää, onko kyseessä meripelastus, tällaisissa rajatapauksissa tehdään yleensä hinaussopimus erityisehdoin osapuolten kesken. Tällöin voidaan käyttää esim. Salvhire 2005 ehtoja hyväksi. Tällaisessa sopimuksessa on kyse hinaajan vuokraamisesta päivävuokralla pelastusta suorittamaan.

Varsinaisissa pelastussopimuksissa voidaan käyttää hyväksi esim. Lloyd’s Open Form salvage contractia (”LOF”), mikä on ollut käytössä vuosisadan tai vastaavia kansallisia vakioehtoja. Kansallisia vakioehtoja käytetään tavanomaisesti aluksen ollessa kyseisen valtion alueella merihädässä ja meripelastuksen tarpeessa.

Yleistä meripelastustoimialasta

Meripelastusala on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana paljon, ja pelastajien välillä on nykyisin kova kilpailu. Tällä hetkellä on 5-6 maailmanlaajuista pelastusoperaattoria, jotka hallitsevat toimialaa. Tekniikan ja kommunikoinnin kehittyminen hyödyttävät myös pelastajia. Aluksen ilmoittaessa onnettomuudesta, markkinoiden päätoimijat saavat tarjousilmoitukset pelastustoimesta lähes samaan aikaan. Pelastajien on siksi nykyisin vaikeampi vaatia LOF:n käyttöä, ja he tarjoavat nykyisin todennäköisemmin joustavia sopimusehtoja vähäisemmissä tapauksissa.

Ymmärrettävästi onnettomuuden tapahtuessa laivanvarustaja tahtoo pelastajan saapuvan paikalle mahdollisimman nopeasti, jotta pelastustyöt saadaan suoritettua tehokkaasti, onnistuneesti ja pelastuspalkkio saadaan näin pidettyä mahdollisimman alhaisena. Todellisuudessa tällainen tulos ei kuitenkaan ole aina mahdollista. Yleisesti ottaen LOF-palkinnot, jotka perustuvat pelastusarvoihin, voivat olla erittäin korkeita verrattuna TOWCON:iin tai muihin kiinteähintaisiin pelastussopimuksiin. Tällainen luonne No-Cure-No-Pay järjestelyllä on.

Lopuksi

Yksikään laivanomistaja/varustaja ei halua ottaa pelastajia LOF-ehdoilla, ellei se ole välttämätöntä. Sen sijaan he käyttäisivät mieluummin pelastussopimuksia, jotka lasketaan päivähinnan tai kertakorvauksen perusteella. Kuitenkin, kun alus on kiireellisessä ja vaarallisessa tilanteessa, jossa aika ratkaisee, LOF on yhä suosituin pelastussopimus, koska sen katsotaan olevan varmin tapa suojella miehistöä, omaisuutta ja ympäristöä. Kuitenkin ennen päätöksen tekemistä omistajan/laivanvarustajan tulee kuitenkin pohtia keskeisiä asioita – pelastustoimen kiireellisyyttä ja aiheutunutta vaaraa.

Laivanvarustajat eivät ole pohjimmiltaan LOF-ehtojen vastaisia. Todellisuudessa LOF-ehdot ovat edelleen yleisimmin käytetty vakiosopimuslomake kiireellisten ja vakavien onnettomuuksien yhteydessä, varsinkin kun on kyse ympäristökysymyksistä. Merenkulkualalla on ollut aina huolia ja epäilyksiä LOF-ehtojen soveltamisesta, ja joskus nämä ennakkoasenteet ovat yksinkertaisesti vääriä käsityksiä ja ennakkoluuloja. Jotkut asiantuntijat jopa pelkäävät, että LOF-ehdot katoavat käytöstä tai niiden käyttö loppuu jonakin päivänä. Näin ei todennäköisesti tapahdu ainakaan lähitulevaisuudessa. Kukaan ei ajattele LOF-ehtoja, kun Maersk Honamin tulipalon kaltainen tapaus tapahtuu. Tosiasia on, että tapaturmat eivät koskaan katoa kokonaan, eikä myöskään LOF-ehtojen käyttö.

***

Kerromme mielellämme lisää meripelastuksen sopimuksista kuin käytänteistä.